Fenjan sisko Mila haastoi Peetun kertomaan valittuja totuuksia itsestään:1. Olen Peetu, meidän lauman Mies. On myös ihmispoika Dani, mutta hän on vasta pentu joten ei vielä lähelläkään Miestä. Minä valvon lauman oikeudenmukaisuuden toteutumista ja ylläpidän rauhaa: yritän heti rauhoittaa tilanteen jos ihmisten kesken on jotakin kränää tai mesoamista meneillään, tai Fenjaa komennellaan mielestäni liikaa. Rankaisen Fenjaa jos tilanne niin vaatii: jos esimerkiksi mamin puheesta erottuu sana "haisee" tai jopa "haisee pahalta", käyn heti sanomassa Fenjalle että lopettaa moisen. Tehtäväni on hyvin tärkeä, ja otan sen vakavasti. Ilman minua seuraisi sekasorto.
2. Kivointa minusta on tanssia vetolelu suussa, pyörin kovaa vauhtia takajaloillani ympyrää viskoen samalla vetolelua kunnes alkaa pyörryttämään. Tanssin lisäksi tykkään kun minulle lauletaan ja muutenkin minulle annetaan erityishuomiota. Mamin selkää vasten on mukava nukkua, ja nojata päätä mamiin. Sängystä häätäminen on kyllä ruma temppu mamilta, mutta onneksi sitä ei tapahdu kauhean usein.
3. Herkkuani luiden lisäksi ovat banaanit, paprika ja kurkku. Lisäksi syön mitä vain ihmiset ovat syömässä, ihmisten ateria on aina herkkuaterioista parhain! Harmittavan harvoin pääsen vain maistelemaan noita herkkuja, vaikka yritän kovasti pitää huolta ettei olemassaoloani unohdettaisi ruokailun aikana.
4. Unohdin melkein mikä on kaikista ihaninta maailmassa: vapaana maastossa juokseminen!! Siitä en saa koskaan tarpeekseni. Viimeksi kun olin juoksemassa satutin etutassujeni anturat maastossa, ja mami uhkasi etten pääse juoksemaan vähään aikaan kun kuulemma nilkutan. Mikä vääryys ja kohtuuttomuus. Juoksemallahan kaikki vaivat paranevat, eikös juu.
5. Mami on minulle maailman rakkain, erityisesti silloin kun mami ottaa minut lähelleen ja sanoo "lakat" (eli "rakas" vauvakielellä). Silloin tiedän olevani kaikkein tärkein mamille, ja minua alkaa naurattamaan. Kiki-tyttöstä ja isiä minulla on kova ikävä, kun emme pääse usein näkemään. Viimeksi sain Kikiltä kunnon pusut, joten taitaa silläkin olla ikävä meitsiä... Fenja on ok, mutta en tykkää siitä että se lähentelee mamia, etenkään jos olen itse sylissä. Fenja voisi käydä meillä välillä leikkimässä, mutta asua jossain ihan muualla. Pitäisikin ehdottaa tätä mamille. Ihmispoika Danin perään pitää vähän katsoa, se tekee joskus ihan hillittömiä juttuja. Laittaa pyörät allensa tai menee hurjaa vauhtia lumista mäkeä alas. Silloin huudan perään ja yritän juosta auttamaan Dania kun kukaan muu ei tajua että tuolla pennulla on selkeästi HÄTÄ.
Erityismaininnan saa lauttasaarelainen ajokoiranarttu Mimmi, joka on aivan erityinen tyttö. Tapasimme sattumalta viimeksi tänään, ja ai ai miten se tuoksuikaan hyvältä. Olin iloinen kun Mimmi jäi minua oikein odottamaan, taitaa se tykätä meitsistä aika lailla... *punastuu*
6. Mamin mielestä kiroilen nykyään liikaa. En kuulemma aiemmin päästellyt niin paljon ärräpäitä kuin nyt. Ihmekös tuo, olenhan aikuinen mies jolla on paljon vastuuta ja joskus voi vähän stressata.
7. Toivon että jonakin päivänä saisin tutustua vielä lähemmin johonkin erityiseen tyttöön. Minttu-länderi kävi meillä syksyllä vähän kuiskimassa korvaani, mutta emme valitettavasti päässeet asiaan. Sydämeni valittu narttunen odottaa tuolla jossakin!