Friday, July 25, 2008

Villikoiria

Nyt kun kesän aikana on tullut juoksutettua koiria vapaana metsissä ja rannoilla olen huomannut, että koirat ovat entistä vauhkompia remmissä: ne ovat täynnä kiihkoa, vetävät, riehtovat, sinkoilevat eri ilmansuuntiin. Mua on raskaasti rasittanut niiden vauhkous tämän vuoden aikana kun olen itse ollut aivan lopussa. Remmilenkit ovat muuttuneet tämän vuoden aikana kauheaksi velvollisuudeksi josta tulen vain stressaantuneeksi ja vihaiseksi. Kaduilla saa hävetä hulluja sinkoilevia koiria ja hermot menee.

Ei niitä yleensä jatkuvasti päästetä juoksemaan ja leikkimään vapaana, tavallinen "annos" on ollut kerran viikossa frisbeen perässä urheilukentällä. Mutta kesän tiheämpien juoksutusten myötä ongelma on pahentunut. Yritän hillitä koiria parhaani mukaan, pysähtelen niiden vetäessä, jne., ja se auttaa muutaman askeleen verran ja sama meno jatkuu taas. Mulla on ollut neljä koiraa, eikä tällaista ongelmaa ikinä ennen, ja tunnen itseni voimattomaksi. Tuntuu hirveältä, että remmilenkkejä kohtaan on tullut tällainen vastenmielisyys. Yritän olla ajattelematta mitään ennen lenkkejä, niiden aikana tai jälkeen, etteivät koirat aisti negatiivisia tunteita, mutta kyllä niitä negatiivisia tunteita on. En ole teräsnainen vaikka kovasti haluaisin olla.

3 comments:

mervi said...

Voi sun villikoita!
Oletko koskaan kokeillut kuonopantaa? Mullahan on ollut Milalla käytössä kuonopanta juuri kaupunkilenkeillä sen takia että saan sen pysymään paremmin hanskassa toisia koiria ohitettaessa. Samoin vanhempieni vanhalla koiralla kuonopanta rauhottaa äärettömästi ja helpottaa hallintaa.
Itseäni se ainakin helpotti nimenomaan henkisesti, kun tiesin että minun ei tarvitse pantaa käyttäessä stressata ohituksia ja lenkkeily oli rennompaa.
Ehkä kokeilemisen arvoista..?

sari said...

Kiitos vinkistä! Kokeilen tuota ekaksi villikko nro 1:llä, Fenjalla. T: Sari

mervi said...

Kerroppa sitten miten onnistui. Kaikki koirat ei suostu kävelemään pannan kanssa. Milakin tassulla yrittää saada pantaa pois, mutta silloin vain iloisesti kannustaen jatketaan matkaa jotta mokoma unohtuu.
Ja suosittelen myös hankkimaan mallin jossa on kiinnitys myös tavalliseen pantaan, tiukan paikan tullen kuonopanta voi tulla korvien yli, kiinnityksen avulla silloin ollaan kuitenkin vielä tavallisessa pannassa kiinni.
Tsemppiä :)