Peetu-poika on rauhoittunut, eikä siis ole sellainen hormonihyrrä kuin aiemmin. En tiedä mikä sillä oli, mutta koskaan aiemmin sillä ei ole ollut tuollaista parin kuukauden jaksoa jolloin se olisi ollut ulkona aivan sekaisin. Mutta hyvä että meni ohi, oli mullakin jo fysiikka ja hermot koetuksella: vasen käsi oli pahimmillaan armottoman kipeä 16 kiloisen lihaskimpun Pedron vetäessä ja riehtoessa remmissa kuin mielipuoli.
Eilen taas katselin rautatieasemalla, miten toisten ihmisten koirat kävelevät rennosti ja nätisti remmissä, ja ajattelin omia koiriani joilla harvemmin on tuollaisia hetkiä. En tiedä ovatko länderit vain erityisen kiihkeitä luonteita vai mitä, mutta harvemmin ne viilipyttyinä kadulla kulkevat. Niillä tuntuu olevan vain niin uskomattoman ihanaa olla ulkoilemassa, että hyvä kun pöksyissään pysyvät. Rakastan mun karvanaamojani, mutta olisi ihanaa edes joskus kulkea viilipytyn kanssa ulkoilemassa intopetterin sijaan.
Fenja ja Peetu ovat molemmat todella kilttejä ja tottelevaisia, mutta kun intopetterimoodi iskee, elämä voi olla yhtä riekkumista. :-)
Eilen taas katselin rautatieasemalla, miten toisten ihmisten koirat kävelevät rennosti ja nätisti remmissä, ja ajattelin omia koiriani joilla harvemmin on tuollaisia hetkiä. En tiedä ovatko länderit vain erityisen kiihkeitä luonteita vai mitä, mutta harvemmin ne viilipyttyinä kadulla kulkevat. Niillä tuntuu olevan vain niin uskomattoman ihanaa olla ulkoilemassa, että hyvä kun pöksyissään pysyvät. Rakastan mun karvanaamojani, mutta olisi ihanaa edes joskus kulkea viilipytyn kanssa ulkoilemassa intopetterin sijaan.
Fenja ja Peetu ovat molemmat todella kilttejä ja tottelevaisia, mutta kun intopetterimoodi iskee, elämä voi olla yhtä riekkumista. :-)
