Pieni mutta pippurinen, eli meitin Fenja

Fenja-neitonen on edelleenkin hyvin pentumainen valtavassa vilkkaudessaan ja uteliaisuudessaan aivan kaikkea kohtaan.

Kaikki ihmiset ovat sen mielestä kamuja, ja kaikkia koiria olisi kiva hieman pomottaa hyppäämällä selkään tai ainakin käyttämällä harvinaisen rumaa kieltä.

Peetu ja Fenja ottivat viimeksi eilen illalla matsia siitä, kumpi on meillä koirien boss. Peetu oli voittoisa, ja selätti Fenjan yhä uudestaan, mutta kyllä uskon neiti kovapään yrittävän saada mestaruuden vielä uudestaan... Fenja ei nimittäin helpolla usko, ettei voi tullakaan bossiksi. Yrittää ainakin pitää!

Dominanssia löytyy sekä Pedrosta että Fenjukasta rutkasti, enkä usko kaikkien koiranomistajien osaavan kohdella oikein etenkään dominanssi-painotteisen luonteen omaavaa länderiä. Länderihän on yhtäaikaa terrierimäisen kova ja mimosan herkkä, ja tämä yhdistelmä asettaa omat rajoituksensa. Länderillekin osoitetaan rajat ja säännöt, mutta onkin sitten eri asia miten tämä tehdään. Kärsivällisyyttä ja johdonmukaisuutta vaaditaan.

Fenjalla on myös paljon miellyttämisen halua, se nuolee sekä ihmiset että Peetun, ihmisiä pitkään ja hartaasti, Peetua nopeasti suupielestä lipaisten.

Tykkään Fenjan luonteesta todella paljon: se on oikein topakka tyttö, joka ei turhia säikähdä eikä kuvia kumartele, vaan menee rohkeasti kohti uutta.